Heti ensi alkuun varoitus, että tämä on PITKÄ sepustus, joka kirjoitettu yön pimeinä tunteina pienessä ahdistuspuuskassa.

Tästä se nyt alkaa. Kohti uutta kotia.

Home%20Sweet%20Home%2075%20dpi%20medium%

Tänään ollaan sitten korkattu asuntoesittelyt. Eipä ole ennen tullut käytyä. Oli kyllä sinänsä kiva, kun kävelimme yhdessä Hannan, Mn ja Iisuksen kanssa Lepuskista Viherlaaksoon kukin omaan esittelyyn ;) Pirteä pakkaskelin lenkki teki hyvää: Mä pääsin vähän tuulettumaan, Leo nukkumaan ja K poistamaan pienoista kapulaa, joka oli syntynyt edellisen illan ystäviemme yhteensä 56-v. pippaloista. Kaikille jotain hyvää, JEE!

Mutta siihen asuntoesittelyyn... Asunto oli siis Viherlaaksossa aika lähellä "ostaria". Iso yhtiö, jossa 4 suht suurta kerrostaloa. Ne ei ollut korkeita, kun monta rappuu niissä oli. Kiva keittiö, mutta sitten muissa huoneissa saisikin sitten rempata eli seinäpinnat olkkarissa,makuuhuoneissa ja eteisessä sekä lattiat makkareissa. Kylppärikin tarttis jotain pientä säätöä, mut sitä ei vältmät olis tarvinnut heti ensteks korjailla. Miinuksena oli myös se, että asunto oli toisessa kerroksessa eikä talossa tietenkään ollut hissiä. Ei monia rappusia, mutta vaunujen kanssa liikaa. Kunnon vaunuvarastoa ei ilmeisesti ollut tai ainakaan myyjä ei siitä osannut kovinkaan monipuolisesti meitä valottaa.

Toinenkin asunto olisi Viherlaaksossa tarjolla, joka olisi ainakin kuvien perusteella kiva (kivampi kuin tuo ensimmäinen), mutta... Onko järkeä ostaa asunto, jossa tulossa olevista korjaushankkeista suurimmat ovat vesi- ja viemärijohtojen uusiminen (n. 2009) sekä parvekkeiden ja julkisivujen peruskorjaus (n. 2012). Kysympä vaan! Jos vastike on nyt jo yli 300€ niin mihin se noiden korjausten jälkeen vielä nousee??? Mut kun se keittiö on kiva samoin kuin se makuuhuone. Ehkä kylppäriä vois vähän repareerata, mut ei välttis. Tätä tekis kyllä silti mieli käydä katsomassa...

Mutta miksi nyt niin kovasti ahdistuttaa?!? No, siksi, etten mä haluu muuttaa mihinkään kompromissitaloon. Mä haluan ostaa sellaisen kodin, jossa mä oikeesti tulisin viihtymään. Tuo tämän päiväinen ei ollut sellainen. Tämä asia ei toisaalta ole ainoa ja seuraavaksi tuleekin listus siitä, mikä nyt niin kovasti kiukuttaa ja painaa, ettei pysty edes saamaan unta:

1. Rahaa on vain rajallinen määrä. Tietenkin, jos joku, joka tätä nyt lukee, haluaa ihan välttämättä lahjoittaa meille sellaiset pyöreet 100000€ halutessaan myös enemmän, niin ilmoittautuu kommenttilaatikostoon, kiitos :)! Ei sillä, että toinen on kotona päivärahoilla ja vain toinen kunnon palkansaaja, nosteta kovinkaan suuria lainoja pankista. Tähän taytyy kyllä mainita, että musta ei tosin tuu koskaan kunnon palkansaajaa, jos seurakunnat ei nosta radikaalisti nuoriso-ohjusten palkkatasoa! Nyt kröhkröh kaikki seurakunta- ja kirkkoneuvostoihin pyrkivät: Tehkää asialle jotain, jos vain pystytte!

2. Asuntoja on rajallisesti. Tarkoittaa siis sitä, että nirso Laurelin ei kelpuutakkaan ihan mitä tahansa aluetta oman kodin sijoituspaikaksi. Ensinnäkin Vantaa on nyt out. Siellä on ihan perse perhepolitiikka. Tokaks Helsinkiin ei ihan välttis, mut jos sinne, niin ei ainaskaan Itä-Helsinkiin eikä tiettyihin osiin Pohjois- tai Länsi-Helsinkiäkään. Espoo on ykkösvaihtoehto, mutta siinäkin on tiettyjä rajoituksia... (joita en ihan vielä ole uskaltanut lyönyt lukkoon) Tämän aluenirsoilun vuoksi on kovin vähän vapautuvia meidän hintaluokkaan sopivia asuntoja ja, jos sellaisia tulee, ne ovat usein putkiremonttiuhan alla tai älyttömän velkaantuneita taloyhtiöitä tai muuten vain ihan kaameita... ärsytys! Tähän väliin sellainen, että muuten vain kaamee ei tarkoita välttämättä remontoitavaa asuntoa. Remonttia ja pientä pintahiontaa voidaan suorittaa.

3. Tämä on ehkä ahdistuksen pääaiheuttaja: Aikaa on todella rajallisesti eli tammikuun 22. päivään asti. Silloin nimittäin laukeaa tämän kotimme vuokrasopimus ja tämä perhe jää taivasalle. Mistä siis löytyä pian-äkkiä-nopeasti meille ihanuus asunto, josta tulisi meille ihka oikea ensimmäinen koti?

Nyt mietityttääkin siis, pitäisikö sitä luopua hieman kriteereistä vai alkaa ihan tosissaan etsimään vuokra-asuntoa, johon muuttaa väliaikaisesti tästä siihen asti, kunnes sellainen oikea adalmiinan helmi löytyy?! Sanokaapas te! Vai löytyykö sellaisia näillä kriteereillä? Epäilen... ja siksi AA!