Nyt opn viime aikoina ollut sellaista hässäkkää, ettei ole blogille kerennyt lohkaisemaan aikaa sitten yhtään! Tosin tämä vuodatus on ollut hieman jumiutuksessa, mutta nyt näyttää helpottavan :) Mutta nyt helpottaa ja pakko se on välillä hieman kuulumisia päivitellä vaikka väkisin otetulla ajalla!

Mutta nyt niihin ihanuuksiin.. Mistä sitä oikein aloittaisi, kun niitä on nyt niiiiiin monta (varoitus siis pitkästä postauksesta)...!?!


1. Ihanuus: Uusi koti


Kuten olen jo ehtinytkin jo kertoa, meillä on uusi koti :) Kauppakirjat on vielä kirjoittamatta, mutta se on enää pikku juttu. Muutamat nimet vain alle ja sillä sipuli! Muuttamaan tosin pääsemme vasta tammikuun lopulla, mutta on ainakin aikaa pakkailla ja suunnitella asioita. Tosin uskon ja luulen, että kiire siinä tulee kuitenkin.. Se on vain mahdottomuus ennakoida asioita niin, ettei kiirettä oikeasti tulisi - ainakaan muuton kanssa. Tässä meidän (minun ja Kn) yhdessä olon aikana (6 ja puoli vuotta) olen muuttanut ruhtinaalliset 4 kertaa. Näistä muutoista 3 oli yhden vuoden aikana ja kaikki osoitteet eri paikkakunnilla (välimatkaa joka kerta väh. 200km)!! Se oli NIIIIN tuska vuosi, mutta ei muistella sitä.  Ihanuutta nimittäin kuitenkin on vihdoin ihan oma koti :)

9518824495.jpg


2. Ihanuus: Vauvauinti


Nyt Leo on vihdoin niin vanha, että vauvauinnin voi aloittaa ja niin me teemmekin :) Sain kuin sainkin meille paikan Kultakaloista Käpylän Hesevasta. Polskuttelu alkaa ensi viikolla ja kerran viikkoon pääsemme pulikoimaan isoon altaaseen. Ollaan tosin hieman jo polskuteltu meidän omassa kylpyammeessa Leon kanssa. Laskettu ensin amme puolilleen vettä ja sitten pulikoitu siellä. Sukelluksia ei olla kyllä kokeiltu...

Mutta koska aloitamme uinnin, tarvii Leo myös uimapuvun. Löysinkin sopivan ja suloisen "vaippapuvun" Lastenpuoti Nuppuliinasta . Vähän se on tyttömäinen väri, mutta ei niin paha kuin olisi sellaiset pastellin väriset kukkakuvioidut ollut. Näissä on nepparit tuolla sivussa, joten ne on helppo pukea ja sitten ne istuu hyvin niin pysyy mahdolliset vahingot tuolla housun sisäpuolella, ettei allas sotkeennu!

keltkala_180_0508_406.jpg


3. Ihanuus: Milk built this body


Löysimpäs eilen, kun olimme ystävä-Yn kanssa vaunuilemassa Sellossa, ihan mahtavan paidan Leolle. Niin totta kuin kirkon rotta tuo teksti ja voi vielä lisätä, että hyvin kasvanut poika todella onkin ;) Hennesiltä löydetiin tuollainen ihanuus muutamalla eurolla :)

Täytyy kyllä sanoa, vaikka välillä (lue : nyt juuri) tuo imetys ei ole mikään maailman mukavin asia (tuntuu Leon hampaiden kasvun takia hieman kivuliaalta, kun tuo imuasento hieman muuttui), niin en kyllä vaihtaisi sitä mihinkään pulloruokintaan. On nimittäin maailman helpointa vain heittää tissi tiskiin ja antaa lapsen syödä oltiin sitten pankissa lainapapereita allekirjoittamassa, yöllä, kaupassa tai ihan vain kotona. Leo kun on vielä niiin kärsimätön, ettei se mitään lämmityksiä jaksaisi odotella vaan kun sen ruuan pitää tulla just nyt heti tai hermo menee! Toivottavasti vaan maitoa riittää (niin kuin on tähän asti riittänyt) ja Leolle maistuu (no, miksei maistuisi?!?)

270492.jpg


4. Ihanuus: Raskausvatsat

Nyt, kun Leon syntymästä on jo kulunut aikaa, on unohtanut sen vatsan kaikki varjopuolet ja muistaa vain, kuinka ihana se oli :) Kateellisena katselen kaupungilla, kun odottavat äidin kantavat vatsaansa ylpeydellä ja näyttävän sen kanssa niin hyvältä! Miksei mulla ole sellaista??? Ai miksen, koska mulla on nyt ehkä maailman ihanin Leo (joka tosin on tullut hieman vaikeemmaksi ja vaativammaksi kuin mitä se oli ennen). Tätä kateutta hieman lisää vielä se, että kaksi hyvää ystävää odottavat pienokaisia. Molemmat saavat ne tuossa touko-kesäkuussa. Maailman ihaninta! (vaikka hieman mustiksia ollaankin siitä vatsasta huom! toista lasta en tässä vaiheessa emme vielä ole tässä vaiheessa edes harkitsemassa.)

322844.jpg


5. Ihanuus: SUKLAA
250px-Chocolate02.jpg

Voiko olla olemassa mitään niiiiiiin ihanaa kuin suklaa? Ei, ei ja ei! Suklaa on jotain niin ihanaa ja hyvää, ettei ilman sitä voi elää yhtäkään päivää. Jotain suklaa-asiaa on saatava joka päivä! Nyt viimeisin löytö on ollut tuo Fazerin Dumle mini bites  mutta ihan perinteinen fazerin tai maraboun suklaa on ehkä silti aika ykköstä!

Jos asuisin Oulussa, liittyisin satavarmasti Oulun sulkaayhdistykseen :) Myös tällainen olisi aikas pop!


6. Ihanuus: Koukussa!

Siis virkkuukoukussa en mitenkään muuten (jos tuota ihanaista suklaata ei lasketa). Ostin tuossa jokin aikaa sitten alennuksesta Debbie Stollerin stitch 'n bitch Koukussa -kirjan . Innostuin tuosta virkkaamisesta niin, että nyt on jo monta joululahjaa tehtynä valmiina! Hahaa, kaikki ystävät odottakaa vaan, kun saatte Laurelinin väkerryksiä lahjaksi ;) Kuvia en valmiista töistä viitsi vielä laittaa, mutta joulun jälkeen laitan sellaiset kuvalsitat kaikista mahdollisista väkerryksistä, mitä nyt ennen joulun tuli tehtyä! Yllättävää kyllä, olen näin aikaisin näiden jouluasioiden kanssa liikkeellä, kun yleensä jää ihan viime tinkaan...

Vielä voisin haluta tuon neulojan käsikirjan, jos vaikka oppisi paremmin vielä neulomaankin... ;)


7. Ihanuus: Joulu

Joulu, joulu tullut on :) YIPII! Vuoden parasta aikaa, vaikka joku voi ollakin jotain toista mieltä. Mikä siinä  joulussa sitten on niiiin kivaa? Lsitataampa:

- saa hankkia muille kivoja lahjoja
 - saa itse kivoja lahjoja
- saa leipoa ja tehdä jouluruokia (jotka Laurelinin mieleen)
- saa syödä suklaata (kukaan ei kiellä eikä rajoita. Ei edes K!)
- saa viettää aikaa perheen kesken rauhassa ja tehdä asioita yhdessä
- pääsee laulamaan joululauluja
- joulun tuoksut ja maut
- voi  nauttia kynttilöistä, ruuasta ja joulun tuoksuista ihan oikeasti ja rauhassa :)

Vieläkö jotain... No, tänä vuonna ehkä se, että voidaan viettää joulua nyt ensimmäistä kertaa ihan oikeana perheenä!

Nyt pieni ilmoitus, että olemme tänä vuonna päättäneet viettää joulun Laurelinin vanhempien luona, jonne saavumme jouluaattoaamuna ja lähdemme takaisin kotiin tapaninpäivänä. Tämä siis ilmoituksena kaikille asian osaisille! Tosin olemme kyllä tulossa ennen joulua vielä tositekin Turun seudulle, joten ei huolta, kyllä me nähdään, ihmiset! :)

joulu_05.jpg