No niin, menipäs siihen sitten melkein viikko ennen kuin pääsin tänne raapustelemaan kuulumisia ja tapahtumia. Tuntuu ihan mahdottomalta, että kun aikaahan mulla on kaiket päivät, mutta sitten kuitenkin en ehdi välttämättä päivän aikana ennen Kn kotiin tuloa edes syömään saatikka tekemään tällä sähköllä toimivalla koneella mitään!?
Mutta nyt... Meillä asuu kotona maailman suloisin lapsi, joka on oikeasti vielä kilttikin. Elikkäs meillä alku on kotona mennyt hyvin. Kotiuduttiin perjantaina ja nyt keskiviikkona oltiin jo ensimmäisen kerran pojan kanssa neuvolassa! Mutta aloitetaampa alusta...

Elikkäs maanantaina illalla Näkijän jälkeen alkoi ikäviä selkäviiltoja ilmenemään noin 15 minuutin välein. Olivatpa niinkin inhottavia, että levisivät pian ihan koko alakropan alueelle ja tulivat 5-10 minuutin välein. No, siitä yöstä ei sitten tullutkaan mitään.

- Laurelin asusteli viiden aikaan tunnin verran naapurien iloksi suihkussa (ai mitkä järjestyssäännöt sanoo, ettei yöllä sain suihkutella!?)

- laittoi valkoiset  pyykit pyörimään kello 6 (täytyyhän sitä vielä vähän hoitaa tätä huushollia, kun ei tiedä milloin sitä seuraavan kerran ehtii...)

- soitti sairaalaan kello 6.30 ja kysyi millaiset kivut on tarpeeksi kovat, että kannatta lähteä tulemaan (niin kuin ne osaisi sen sanoa, tyhmä!)

- puoli kahdeksan K lähti töissä käymään (lähinnä sitten ilmoittamaan, ettei tule muutamaan päivään töihin)

- varttia yli 8 Laurelin soitti taksin (kuten myös Klle, että nyt lähdettiin)

- Ilmoitti myös Tiippulille, että taitaa tiistaille sovittu lounastapaaminen peruuntua (jätin kyllä vielä pienen varauksen, että jos minusta ei kuule enää mitään, tapaaminen on peruttu)

- Ilmoittautui 8.35 sairaalaan, jolloin sanottiin, että hyvä että tulit, koska täällä synnytys on jo hyvässä vauhdissa ja että kauan sä jaksoitkin olla kotona!

- puoli kymmenen aikaan saapui K tuekseni (tosin oleilin siinä vielä suihkussa, jonka aikana K söi supistusten välillä tehdyt voileivät kahvin kera)

- yhdentoista aikaan aloin nappailemaan ilokaasua kipujen lievitykseen (toimi hyvin, eikä tullut pahaa oloa)

- kahdelta alkoi vaikuttamaan vahvemmat aineet, jonka jälkeen otin pienet tirsat (ei muuten tuntunut epiduraali ollenkaan pahalta, vaikka neuroottinen piikin pelkääjä olenkin! K oli ylpeä vaimostaan, joka otti kaikki piikit vastaan ilman huutoja)

- varttia vaille 3 kutsuttiin kätilö paikalle, kun tuli sellainen olo, että joku haluaa nyt ulos

- kymmentä vaille 3 kätilö sanoi, että nyt jos viitsisit ponnistaa ja...

- 14.58 syntyi perheeseemme pieni poika! <3

Synnytyksestä yleisesti, että päästin vain kerran kirosanan ja sekin oli silloin, kun anestesialääkäri kokeili sormella oikeaa nikaman väliä ja että helppo ja ihan siedettävä kokemus. Ei jäänyt mitään huonoja muistoja! Laurelin olikin niin rutinoitunut (?) synnyttäjä, että toinen kätilö tuli kyselemään synnytyksen jälkeen, että oliko ensimmäisellä myös näin pitkät hiukset, johon K sitten totesi hämmentyneenä, että tämä oli meidän ensimmäinen. Kätilö hieman yllättyi ja totesi sitten minulle, että eipä ole tällaisia ensisynnyttäjiä tullut hänen urallaan montaa vastaan, jolla ponnistus kestäisi 8 minuuttia eikä mitään suuria vaurioita kanavan puolelle olisi tullut.

Mutta Jorville kiitos! Oli oikein mukavia hoitajia sekä synnärin, että osaston puolella. Saatiin Kn kanssa  perhehuone jossa saimme koko perheen voimin opetella vauvanhoidon aakkosia kylvetyksestä vaipanvaihtoon ja imetykseen.


Perjantaina sitten tultiin kotiin uudessa kaukalossa ja liian isoissa vaatteissa ja siitä sitten alkoikin se myräkkä! Hienosti meillä on mennyt, mutta aikamoisen muutoksen tämä puolimetrinen jäpikkä toi tähän talouteen!

Mutta nyt kuuluu pientä kissanpennun miukunaa muistuttava ääni, joka tarkoittaa sitä, että äitiä tarvitaan..

Jatketaan taas sitten kun kerkeää!