Nyt sain aikaiseksi tehdä tämän haasteen, jonka olenkin jo saanut monelta suunnalta :)

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997:
  1. Aloitin Duussin tapaan lukion ja samaan aikaan perustettiin pienkouromme nimeltään k-22.
  2. Tapasin ensimmäisen varsinaisen poikaystäväni, jonka kanssa kuljettiin yli puoli vuotta yhdessä. <3
  3. Harrastin enemmän kuin olisi tarvinnut ja sinkoilin kuorojen, soittotuntien, laulutuntien, seurakuntailun sekä yleisen kaverien kanssa hengailun välillä ihan melkein loppuun palamiseen asti!
Viisi vuotta sitten, vuonna 2002:
  1. Opiskelin toista vuotta DIAKissa.
  2. Asuttiin Kn kanssa Kontulan opiskelijakämpässä ja oltiin ihan älyttömän rakastuneita :)
  3. Sain ensimmäinen ihan oman alan työn seurakunnasta (8 kk sijaisuus), jonka vuoksi pidin puoli vuotta taukoa opinnosta.
Kolme vuotta sitten, 2004:
  1. Juhlimme Kn kanssa häitämme, joita oli sitten suunniteltu pitkään ja hartaasti (näin jälkeen päin ajateltuna oltaisiin voitu päästä vähemmälläkin järjestelyllä naimisiin, mutta hyvät juhlat :D )
  2. Venäytin selkäni kuukauden sairasloman verran.
  3. Jouluna sitten sain vihdoin paperit koulusta!
Vuosi sitten, 2006:
  1. Olin suurimman osan vuotta raskaana.
  2. Tein töitä Espoossa seurakunnalla ja jäin sitten kesällä äitiyslomalle.
  3. Saimme Kn kanssa esikoisemme, joka sai myöhemmin nimekseen Leo Nestori <3
Tähän asti tänä vuonna:
  1. Olen ollut kotona Leon kanssa ja nyt kanssamme arkea viettää myös pieni ihana hoitotyttönen :)
  2. Vatsastani on löydetty kysta.
  3. Olen nauttinut kotiäitielämästä ja perheen kanssa yhdessä tehdyistä asioista sekä aktselut kun meidän niin pieni vauva on kasvanut jo niin isoksi pojaksi!
Eilen:
  1. Oltiin lasten kanssa perhekerhossa ja ne leikkivät niin ihanan kiltisti keskenään, että sain juoda ihan rauhassa kahvikupposen ihanan puolukkarahkapullan kanssa.
  2. Oli taas Uggly Betty -päivä, jee! Niin ja BB totta kai! Martina lähti ulos, sekin jee!
  3. Emme nukkuneet kuin neljän tunnin yö unet, kun ei tuo Leo jostain syystä suostunut nukahtamaan vaan piehtaroi ja kitisi vai sängyssään!
Tänään:
  1. Poltin Leon puuron pohjaan niin, että koko koti haisi ihan palaneelle! YÖK :/
  2. Meillä oli leikkitreffit muskarikaveri Akun ja hänen äitinsä kanssa :)
  3. Sain lääkäriltä odotetun soiton, mutta en vieläkään saanut leikkauspäivää.
Huomenna:
  1. Saan toivottavasti sen laikkausajankohdan.
  2. Ilmoittelen siitä kaikille mahdollisille tahoille ja koitan järjestää elämäni niin, että voin olla kuukauden tekemättä mitään. Mahdotonta? Ai on vai!
  3. Menen Musen keikalle ja näen ystäviä :)
Ensi vuonna:
  1. Saamme toivottavasti toisen lapsen.. tai ainakin alan odottamaan sitä!
  2. Menen todennäköisesti töihin... onko pakko?
  3. Koitan olla ihana ja rakastava vaimo ja äiti ja olla itsekin siinä samalla tosi onnellinen!