Täällä on aika epävakaista :)!

Heilahtelee nämä Laurelinin tunteet taas siihen malliin, että olikin hyvä, että viime perjantaina oli taas sovittu tapaaminen herra Psykologin kanssa ;) Pääsi taas purnaamaan sen hetken vitutuksia ja väsymyksen aiheita jollekin muulle kuin omalle miehelle, joka taitaa olla jo aika täynnä (taas) mun mielen vaihteluita...

Työt on alkanut nyt sitten urakalla. Tänään lähetin noin 20 sähköpostiviestiä eri ihmisille vain sopiakseni paltsuja eri aiheista. Jospa sitten pääsisi edes hieman tuohon työhön sisälle. Oon ollut ihan pihalla. On ollut kamalan vaikeaa totuttaa itsensä taas kalenterin käyttöön ja siihen, että suunnitelmat omista menoista tulee olla väh. puoli vuotta eteenpäin suunniteltu. Ei hyvä ei hyvä *pyörittelee silmiä* Jossain mallissa ne nyt kuitenkin on. Tosin on jo nyt ongelmana, milloin sitä pitäisi omat viikkovapaansa.

Meillä hengellisen työntekijöillä kun ei ole tuota työaikaa vaan vain kaksi viikkovapaata, joita sitten heitellään sinne, minne niitä sitten mahtuu. Maksimissaan saisi ilmeisesti siirtää vapaita kaksi viikkoa, mutta jos ne nyt saisi pidettyä edes kahden kuukauden sisällä niin hyvä :/ Tällä viikolla mulla ei sitten olekaan yhtään kokonaan vapaata päivää, että hyvää päivää vain kaikille *pyörittää silmiä* Kiukuttaa tosi paljon. En todella pystynyt muistamaan millaista on olla seurakunnassa töissä ja miten vaikeaa se todella on sovittaa työnsä niin, että ehtisi lapsensa kanssa viettämään edes tunnin päivän aikana yhteistä aikaa. Vaikeuden hommaan tuo vielä päiväkoti, joka ei katso ihan kovin hyvällä, jos lahtaan Leon vasta yhdeksitoista hoitoon. On kuulemma vähän turhan myöhään... Ja tas pyöritellään silmiä *hih hih* No, mutta aluksi tämä on varmaan vähän hankalaa, mutta kun se sitten alkaa pyörimään tämä arki, itse tottuu ja oppii tekemään töitä vähän lyhyemmässä ajassa. Tää alku vain on niin hirveetä showta ja pyöritystä ja asioiden selvittämistä ja PELKKÄÄ PALTSUA PALTSUN PERÄÄN, että oikein ahdistaa, että tätäkö tää sitten on?? Ei onneksi... toivottavasti...

Mutta Leo on onneksi sosiaalinen ja sopeutuva lapsonen :) Päiväkodissa on päivät mennyt hyvin. Lapsonen on syönyt, nukkunut ja leikkinyt. Hyvä niin :D Eli ei hätä päivää! Leolle on tullut tosi paljon uusia ilmaisuja. Ei niitä sanoiksi voi kutsua, mutta sinne päin ;) Helpottaa, kun alkoi pojan turhautuminen olla sitä luokkaa, että oksat pois, kun ei äiti ja isi oikein ymmärtänyt mitä toinen haluaa!

Mies lähti katsomaan Megadeathia ja minä jäin kotiin. Seuranani oli ihana ystävätär, jonka kanssa taas pitkästä aikaa päästiin parantamaan maailmaa! Inhaa vain, että on arki-ilta. Ei voi olla myöhään, että jaksaa taas aamulla nousta!

Leo on nyt jostain syystä aikaistanut roimasti heräämistään. Ennen pikkumies heräili seitsämän puoli kahdeksan aikaan, mutta nyt ollaan jo viiden päivän ajan herätty kuudelta! *haukotus* Niin liian aikaisin. Eikä kuitenkaan nukkumaanmeno aika ole muuttunut mihinkään. Pitäisiköhän sitä lyhentää päikkäreitä..? Voisi päiväkotiin sanoa, ettei antaisi sen nukkua ainakaan kahta tuntia pidempään. Mielummin vaikka puolitoista.

Tänä aamuna pikkukundi aloitti kuudelta noin puolentunnin mikään ei ole hyvin -kiukun. Ei omassa sängyssä, ei meidän, ei kirjan kanssa eikä mitenkään. Jossain vaiheessa se sitten rauhoittui ja alkoi omat leikit. Tosin alkajaiseksi se ilmoitti tahtovansa muidenkin nousevan ylös napsauttamalla makuuhuoneemme valot päälle. Meni sitten keskenänsä leikkimään, mutta eipä annettu äidin ja isän enää torkutella.

Ai niin, saatiin pesukone kuntoon :D Siinä oli ollut vain pieni reikä jossain ilmanpaineletkussa, joka oli helposti korjattavissa ilman mitään osien hankintoja, JEE! Mies lupasi mulle kyllä kuivausrummun kunhan mulle nyt alkaa tuo palkka juoksemaan. Josta tulikin mieleen, että mulla oli palkka noussut puolessatoista vuodessa 200eurolla eli melkein ollaan kahdessa tonnissa ;)

Täytyisi tehdä vielä työaika suunnitelma duuniin ja päiväkotiin. Taitaa jäädä huomiselle. Väsyttää ihan hirmuisesti ja olisi tuo kahdeksas Cornwellkin jännässä paikassa. Voisi vaikka lueskella siihen asti, kunnes mies saapuu iltariennoiltaan :)

HYKUOKK<3