Nyt sain hetkeni ja laitetaan ensin tällainen pieni historiikki menneeltä ajalta:

Täällä Laurelineilla ollaan siis eletty enemmän ja vähemmän rankkoja aikoja. En edes muista milloin olen oikeasti kirjoitellut tai edes ajatellut kirjoittavani. Viime syksy meni pitkälti oman sairauteni kanssa. Elokuussa löytyi iso patti, joka sitten myöhemmin selvisi noin kahden litran kokoiseksi kystaksi. Leikkaukseen jouduin 1.11, jonka takia olinkin sitten kuukauden sairaslomalla. Leo oli tänä aikana päiväkodissa. Syksy oli siis muutenkin kuin säiden puolesta synkkä. Pahinta ehkä oli se jatkuva odotus siitä, että milloin saa tietää, mikä vaivaa, milloin leikataan ja eihän se ole kasvain. Raskasta, harmillisen raskasta. Näitä psyykkisiä oireita edelleen täällä parantelen, mutta parempaan suuntaan ollaan siis menossa.

Syksy oli myös taloudellinen kriisi. Joka pennosen sai laskea ja miettiä aina missä voisi vielä säästää. Eipä siis kovinkaan paljoa missään sitten käyty tai tehty mitää erikoista. Eikä tässä yhtään helpottanut se, että aina sai soitella kaikkien rahalähetysten perään, että milloin tulee ja koska tehdään mikäkin päätös ja eihän nyt enää voi mitään paperia puuttua!

Joulukuu tai tarkemmin ehkä vielä juuri joulua edeltävä viikonloppu olikin sitten kaiken cloussaava the end -tyyppinen katastrofi. To-pe välinen yö oli Leolla ihan hirmuista itkua ja kiukutusta, joten lähdimme sitten perjantaina käymään näyttämässä korvia. Korvatulehdus siellä olikin ja keuhkot niin ikään myös vihkuvan tukossa. Saatiin muutama henkäys Ventolineä terkkarilla ja lähdetiin sitten kotiin, kun näytti että kaikki oli ihan ok. Ehdittiin olla kotona noin puoli tuntia, niin totean, että Leon hengitys on edelleen todella raskasta. Ei kun soitto terveyskeskukseen ja lähtettä sairaalaan. K tulikin sitten vähän aiemmin töistä ja lähti Leon kanssa sairaalaan. Ajateltiin, että mä voin kotona sitten pakata kamat valmiiksi, että lähdetään sitten anoppilaan kun pääsevät pois. No, ei me päästy pois kuin vasta aattona, jolloin ajettiin sitten suoraan vanhempieni luoksi joulua viettämään. RASKASTA!

Mutta nyt on uusi vuosi 2008 - hyvää uutta vuotta siis kaikille :) - ja täällä alkaa asiat rulettamaan. Vaikka pesukoneemme sanoikin sopimuksensa viime sunnuntaina irti, ei se ole ollenkaan niin musta juttu, kuin voisi lapsiperheessä sen olevan. Nyt ei sitten vain pestä pyykkiä ;)! Tähän vaputtavaan oloon ehkä vaikuttaa nyt myös se, että olen löytänyt käsityöt ihan uudella tavalla osaksi elämääni (terapeuttista, sangen terapeuttista), saanut taas töitä (sama vanha työpaikka) ja raha-asiatkin alkavat näyttämään ihan mallikkaalta. Ei siis enää koiperhosia kukkaron pohjalla ;) Työt aloitan varmaan jo ensi viikolla, mutta viimeistään helmikuun alussa. Leo menee päiväkotiin ja... ja... Niin blogi muuttuu nyt vihdoin salasanalliseksi. Teen tästä nyt vihdoin sellaisen paikan, missä oikeasti kirjoitan ajatuksia päiväkirjan omaisesti, jolloin en halua tätä nyt IHAN kaikelle nettikansalle näkyväksi.

Siispä Duussi, Aimo, Hannat, Arja L., Limppu, Adalmiina, Sari, KY, Loveli ja muut rakkaat. Laittakaa jokin info, minne voin halutessanne ilmon lähettää tai laittakaa mulle emaili :) Muutan sen viimeistään sunnuntaina.

Loppuun vielä: IHANAA OLLA TAAS TÄÄLLÄ :D