Milloin olen viimeksi sairastellut?

Muistan pahemmassa flunssassa olleeni 2005 maaliskuussa, mutta kuumetta minulla ei ole ollut aikoihin... Paitsi tiistai-iltana, jolloin kuin salamana kirkkaalta taivaalta alkoi palelu (mittasin melkein 39 astetta). Mutta kuinkas ollakkaan kuume laski yhtä nopeasti kuin oli tullutkin yöllä, jolloin heräsin järkyttävään hikoiluun. Mutta missä se kipuilu on nyt? Ei missään. Kuumeen jälkeen en sitten kipuillut yhtään. Ei mitään oireita!? Outoa... Toisaalta hyvä niin, koska sairaana lapsen hoitaminen, kun K on töissä, olisi todennäköisesti ollut vähän turhan rankkaa. Onneksi oma sairasteluni ei kuitenkaan vaikuta lapsen ruokkimiseen eli saan imettää vaikka olisinkin kuumeessa!

Ehdin peruuttamaan jo Hannan ja minun tapaamisen, mutta aamulla sovimme sen uusiksi :) Olikin mukavaa saada tänne kotiin seuraa yhdeksi päiväksi! Oli ihan erilaista, kun olikin joku kenen kanssa jutella ja syödä ja hoidella vauveleita (niin Mirkku oli myös mukana :)! ). Testailtiin rintapumppuja (testissä oli Ainun ja Aventin pumput, joista Avent sai molemmilta äänen!) ja leikittiin vuorotelleen omille lapsillemme lehmiä ;)

Välillä oikeasti tuntuu siltä, että elämän tarkoitus ei ole enää kuin olla syöttäkaukalo lapselleen. Välillä tuntuu siltä, ettei ehdi muuta tekemäänkään kuin istumaan sohvankulmalla ja syöttämään poikaa! Mutta onneksi imetys on omasta mielestäni kuitenkin pääasiassa mukavaa ja nautinnollista eli en ahdistu tai stressaannu. Joskus on kuitenkin ihanaa, kun voi antaa pojan Klle syötettäväksi. Ei tarvi itse aina olla paikalla, kun toinen huutaa nälkäänsä.

Mutta niille, jotka pähkäilevät ja ahdistuvat imetyksen kanssa, ei se maailma kaadu siihen, jos ei imetä omaa lastaan. Se ei tee äidistä yhtään sen huonompaa! Oli helpottavaa kuulla tämä oman neuvolatädin suusta, joka oli sitä mieltä, ettei kumpikaan ei lapsi eikä äiti eikä myöskään isä voi hyvin, jos äiti imettää lastaan tahtomatta sitä laisinkaan. Eli jos vain tuntuu siltä, että nyt ei enää halua, niin lopettaa. Armahtavaa vai mitä!?