Todella pitkästä aikaa... Kylläpä täällä elämä kulkee vinhaa vauhtia, kun en kerkeä edes koneella käymään. Nyt kävin tilaamassa Leolle parit uudet kestikset Vauvabuumilta (kun ne tilaavat tuolta rapakon takaa sellaisia hienouskuvioisia taskuvaippoja). Tällaiset päätettiin Kn kanssa tilata meidän Leon peppua koristamaan:

crocodile.jpgbrowncamo1.jpg

Muuten täällä siis menee aika kuin siivillä. Viime viikolla järjestettiin Kn kolmekymppisiä ja maalailtiin olohuone ja eteinen. Tällä viikolla olisi pitänyt laittaa makuuhuone/työhuone kuntoon, mutta kun en osannut päättää niin ei sitten. Olohuoneesta tuli kirkaan punaisen sohvan piristämä harmaa samoin kuin eteisestä. Makuuhuoneen väritystä ja ideaa en paljastakaan vielä. Laitan sitten kuvat kun se on valmis. Aloitetaan sen puunaaminen ens maanantaina, joten loppu viikosta varmaan ollaan valmiita :)

Mutta kerrotaampas hieman noista Kn juhlista. Päätin tuossa ennen muuttoa todella hyvissä ajoin (niin vissiin!), että haluampas järjestää rakkaalleni juhlat. K itse oli sanonut, ettei 30-vuotiaaksi tulemista mitenkään tarvi juhlia, että ihan sama se on kun täyttäisi 31! Tästä oltiin sitten hieman eri mieltä ja niin Laurelin päätti sitten samaan syssyyn muuton kanssa järkätä aviomiehelleen juhlat.

Juhlien järjestäminen oli yllättävän helppoa:
1. Vakoile miehesi puhelimesta hänen ystäviensä puhelinnumerot, joita itselläsi ei vielä ole.
2. Kun puhelin piippaa ja mies kysyy, kuka tekstaa, sano, että ystäväsi kysyy jotain asiaa tai tapaamista tai kuulumisia.
3. Tee treffit ystävän kanssa keskustaan ja käy samalla katsomassa tilaa.
4. Pyydä sähköpostiosoitteet ja laita ystäville infoa ajasta, paikasta ja tarjoiluista.
5. Sovi paikan kanssa asioista sähköpostitse.
6. Keksi jokin syy, miksi meidän pitäisi mennä Töölöön viettämään vapaailtaamme!

Hyvä syy saada K paikkaan oli, että samassa paikassa on keilahalli, johon olin "varannut" meille radan.

Leon hoitoon saaminen oli helppoa, kun olimme kutsuneet molempien vanhemmat meille päivälliselle ja niin omat vanhempani jäivät meille yökylään ja näin myös katsoivat Leoa, kun itse pääsimme hieman tuulettumaan.

Ei ollut Klla mitään aavistusta tulevista juhlista, kun astelimme sisälle. Siinä vaiheessa, kun hän näki pitkän pöydän täynnä ystäviä, meinasi hänelle tulla tippa linssiin (kertoi seuraavana aamuna)!

Hauskat juhlat oli: Syötiin, juotiin ja laulettiin karaokea! :D Lavan valtasi kerta toisensa jälkeen joku vieraistamme ja taisi itse Laurelinkin muutaman kerran kiivetä lavalle mikki kädessään. Miksei muuten sitä useammin tule juhlittua saatikka sitten käytyä laulamassa? Oli nimittäin ihan huisia :)

Seuraavana aamuna olikin sitten pientä päänsärkyä ja jonkin moista väsymystä ilmassa. Serkkunen, siskonen ja serkkusen mies tulivat vielä päivällä ennen kotiin lähtöään käymään ja tuomassa hienon synttärilahjan Klle! K sai muutenkin ihan huiseja lahjoja lahjakorteista CD-torniin :) 

Mutta tämä taitaa ollakin tässä tällä kertaa. Kohta starttaa puntomme kohti Nådea eikä Laurelin ole vielä pukenut vaatteitakaan päälle.

Seuraavalla kerralla laitan sellaisen kuvakavalkadin, ettei ikinä nähty. Tulee kuvaa muuttohärdellistä, uudesta kodista sekä Leon toilailuista :)