No, nyt on pienokainen saatu ruokittua! Isä saa hoitaa vaipanvaihdon. (Lupasi mulle täksi illaksi ihan omaa aikaa sen verran, että ehdin päivittelemään)

Mutta ensimmäisiä asioita ja muita juttuja:

Perjantaina kävi ensimmäinen vieras. Äidin ystävä, joka toi pieniä vaatteita lainaksi.

Lauantaina käytiin ensimmäisen kerran ulkona ja testattiin vaunuja retkellä ruokakauppaan. (Oli muuten hyvät nuo jo aikaisemmin blogissani hehkuttamat Emmaljungat)

Lauantaina kävi myös pappa ja täti (isän puolelta) katsomassa samoin kuin äidin serkku. Tyyppi sai suuria ihailuita niin suloisesta olemuksestaan :)

Sunnuntaina vietettiin kotipäivää ihan keskenämme ja kävimme ensimmäisessä kylvyssä kotona. Ja hienosti meni :) (lisään tähän kuvan vähän myöhemmin, kunhan saan purettua kamerasta)

Maanantaina oli ensimmäinen kotiäitipäivä joka tarkoitti paljon ihailua ja köllöttelyä vauvan kanssa sillä aikaa kun K oli töissä. Onneksi työpäivät ei Klla kestä kuin neljään, joten iltaa on siinä vaiheessa vielä jäljellä yhteisille hetkille!

Tiistaina siivoiltiin ja käytiin toisen kerran kävelyllä. Tllä kertaa haettiin postista ensimmäiset paketit (jos ei lasketa niitä joita jo tutustumaan ehtineet olivat Menninkäiselle tuoneet, kiitos muuten niistä!)
 
Keskiviikkona eli tänään olikin jo ensimmäinen neuvola ujossa mittailtiin ja tutkittiin. Täytyy sanoa,e ttä on meidän poika kiltti, kun ei yhtään älähdellyt vaikka neuvolatäti teki kaikkia inhottavia juttuja. Tuloksina neuvolasta oli, että paino oli lähtenyt mukavasti nousuun. Nyt painamme 3260g. Samoin pituutta oli tullut syntymästä (viikon aikana) 2,5cm eli nyt ollaan 51,5cm pitkä tapaus! Kaikki oli neuvolatädin mileestä hienosti, eikä mitään erityistä sanottavaa sillä ollut oikein mistään. Seuraavan kerran mennään kahden viikon päästä, jolloin katsastetaan taas lähinnä tuota pituutta ja painoa. Kuuden viikon päästä on lääkärintarkastus niin pienellä kuin Laurelinillakin.

Tänään kävi myös Duussi isän kanssa. Ja toi maailmaantulolahjaksi niin söpöset pissa- ja kakkasukat, joista en mistään löydä kuvaa, harmi!

Mutta nyt taitaa Laurelin lopetella ja siirtyä ihailemaan perillistään yhdessä ylpeän isän kanssa :)

Kuulemisiin!

Muokaan tätä nyt hieman ja lisäänniiden sukkien kuvat :D

62b.jpg